Jokainen valmentaja haluaa välttää loukkaantumiset joukkueessaan. Ajan saatossa onkin kehitelty erilaisia testejä kartoittamaan nykytilaa tai ennustamaan urheilijan riskiä loukkaantua. Ovatko testit pääsääntöisesti urheilijan, valmentajan ja seuran resurssien hukkaamista? Monet menetelmät ja seulontatestit, ellei kaikki, ovat loukkaantumisten ennustamisessa luotettavuudeltaan mahdollisesti samaa tasoa kuin kolikonheitossa.
Yleisesti erilaisilla testeillä pyritään arvioimaan mm. liikkuvuutta, voimaa, lantion- ja keskivartalon hallintaa, polvien linjausten tarkkailua ja niin edelleen. Ehkä kaikille tutuin on polvien linjausten tarkkailu. Tässä katsauksessa loukkaantumisten ennustamista seulonnalla tarkasteltiin mm. seuraavilla testeillä: Functional Movement Screen, Drop Jump Test, takareisien eksentrisen voiman testaaminen ja olkapään liikkuvuustesti jne. On hyvä huomioida, ettei katsaus ota kantaa siihen, onko testien tekemisestä jokin muu hyöty tai niiden mahdolliseen alkuperäiseen tarkoitukseen.
Voidaanko loukkaantumisia sitten ennaltaehkäistä, jos testauksen johtopäätös saattaa olla niin sattumanvaraista? Loukkaantumisia voidaan joissain vammatyypeissä vähentää, mutta ei kokonaan estää, erilaisilla harjoitusmenetelmillä ja kokonaiskuormituksen hallinnalla. Harjoitteet tulisi miettiä oman lajin ja kohderyhmän mukaan koko joukkueelle, ei niinkään yksilölle. Mutta sen ennustaminen, kuka tulee loukkaantumaan, on käytännössä kolikonheittoa.
Vaikka esimerkiksi lähteen kriittisessä katsauksessa mainitut testit eivät ole luotettavia ennustamaan loukkaantumista, ovatko testit sitten täysin turhia? Ennen kuin menemme testien hyödyllisyyten, tarkastellaan muutamia asioita loukkaantumisten ennustamisen näkökulmasta.
Teksti perustuu pääsääntöisesti professori Roald Bahrin (Head of the Aspetar Sports Injury and Illness Prevention Programme at Aspetar) kriittiseen katsaukseen urheilijoiden seulontatesteistä loukkaantumisten ennakoinnissa.
Mitä kaikkea seulontatestin tulisi todistaa?
Miten voisi saada vahvaa näyttöä siitä, että erilaiset seulontatestit pystyisivät ennustamaan, kuka on riskissä loukkaantua ja kuka ei, ja minkä perusteella tämä johtopäätös tehdään?
Alkuun pitäisi olla tutkimusnäyttöä, että mahdolliset riskitekijät ovat vahvasti tunnistettavissa ja yhteydessä vamman syntyyn. Lisäksi seulontatestissä pitäisi pystyä määrittelemään jokin raja-arvo sille, kuka on korkeassa riskissä loukkaantua. Usein raja-arvot ovat määritelty pisteytyksellä ja liikkuvalla skaalalla matalasta riskistä korkeaan riskiin. Kun edellä mainitut kriteerit täyttyvät, seuraavassa vaiheessa tutkimukset testistä pitäisivät olla sovellettavissa juuri tietylle kohderyhmälle. Esimerkiksi onko luotettavaa käyttää 25–30-vuotiailla miehillä saatuja tutkimustuloksia esimerkiksi 17-vuotiaiden tyttöjalkapalloilijoiden tuloksiin? Tai voiko samanikäiseten nais- tai miesammattilaisjalkapalloilijoiden tutkimusta soveltaa amatööreille? Eli mitä tarkemmin tutkimuksessa olisi määritelty kohderyhmä, sen parempi.
Kun on saatu vahvaa näyttöä omasta kohderyhmästä (ikä, sarjataso, sukupuoli jne.), seulontatesti ja lopputulokset pitäisi olla toistettavissa uudelleen ja uudelleen samalle kohderyhmälle. Eli viimeiseksi tarvittaisiin näyttöä siitä, että testin mukaan korkeassa riskissä oleville urheilijoille annettu harjoitusohjelma olisi tehokkaampi vähentämään loukkaantumisia kuin, jos ohjelma annettaisiin koko ryhmälle.
Miten toimit omassa joukkueessasi?
Jos esimerkiksi haluat omassa joukkueessasi kartoittaa seulonnalla ne yksilöt, joilla olisi korkeampi riski loukkaantua tiettyyn vammaan, saat testitulosten kautta valikoidun joukon korkean loukkaantumisriskin urheilijoista. Tämän seulonnan mukaan antaisit riskissä oleville urheilijoille yksilöllisen ohjelman. Sanotaan, että joukkueessasi 15 urheilijaa pääsee raja-arvon yläpuolelle (ei riskiä) ja viiden urheilijan katsotaan olevan raja-arvon alapuolella eli seulonnan mukaan alttiimpi tai korkeassa riskissä loukkaantumisille. Voit jatkaa valmentamista rauhallisin mielin?
Ehkä kannattaa vielä miettiä?
Mietitään asia näin: Otetaan 150 kohderyhmääsi kuuluvaa urheilijaa: sama sarjataso, ikä, sukupuoli jne. Hyvin todennäköisesti 150 henkilön joukossa olisi loukkaantumisalttiita urheilijoita, mutta emme vielä tietäisi keitä he ovat. Jaetaan tämä joukko satunnaisesti kolmeen ryhmään, ryhmä A, B ja C. eli 50 henkilöä kussakin ryhmässä.
Kuva: ©Kunnon Palvelua-LP
Kaikissa ryhmissä on todennäköisesti urheilijoita, jotka ovat riskissä loukkaantua. Tehdään seulontatesti ryhmä A:lle. Näin saamme kokonaiskäsityksen ketkä urheilijat ovat testin mukaan ryhmä A:ssa korkeassa riskissä loukkaantua (kuva alla).
Kuva: ©Kunnon Palvelua-LP
Annamme harjoitusohjelman niille ryhmä A:n urheilijoille, joilla on testin mukaan korkea riski loukkaantua. Ryhmä B:ssä jokainen urheilija saa harjoitusohjelman ja ryhmälle C emme anna mitään.
Kun interventio on seuranta-ajan jälkeen valmis, ryhmässä A:ssa loukkaantumiset vähenivät (kuva alla). Loistavaa olisimme onnistuneet! Ryhmässä C oli selkeästi enemmän loukkaantumisia kuin ryhmä A:ssa. Mutta mitä olisi tapahtunut ryhmä B:ssä? Mitä jos ryhmä B:n loukkaantumisten yleisyys olisi sama kuin ryhmä A:ssa tai jopa pienempi?
Mitä jos ryhmä B:lle kaikille annettu ohjelma oli tehokkaampi ennaltaehkäisemään loukkaantumisia kuin seulonnan mukaan tehdyt yksilölliset ohjelmat? Mitä jos ryhmä B:ssä loukkaantumisilta säästyivät ne urheilijat, jotka olisivat olleet testin mukaan riskissä loukkaantua, mutta myös ne, joita ei olisi testin mukaan havaittu?
Seulontatestin tehokkuus tulisi osoittaa sitä kautta, että testin mukaan valikoituneelle riskiryhmälle jaettu harjoitusohjelma olisi järjestelmällisesti tehokkaampi kuin kaikille jaettu loukkaantumisia ennaltaehkäisevä protokolla.Tämän pitäisi olla toistettavissa monella eri ryhmällä.
Toisin sanoen, jos toteat, että tietyillä urheilijoilla on polven linjauksessa, lantion hallinnassa tai takareiden liikkuvuudessa tai voimassa testin mukaan puutteita ja teet niistä riskiarvion ja harjoitusohjelman, kannattaako silloin testistä puhtaasti päässeen urheilijan olla tekemättä polven vammoille ennaltaehkäisevää harjoittelua? Mihin vetäisit rajan kenen kannattaa tehdä ja kenen ei sekä kuinka paljon?
Raja-arvot ja pisteytykset
Usein riskiarvioissa kiinnitetään huomiota loukkaantumishistoriaan sekä fyysisiin ominaisuuksiin. Seulontatesteissä saatetaan testata kehonhallintaa, liikkuvuutta jne. Testitulokset pisteytetään esim. 1–5 tai muulla tavoin. Ajatellaan, että alla olevassa esimerkissä matalat pisteet viittaisivat testin mukaan loukkaantumisalttiuteen ja korkeat siihen, että urheilijalla on matala riski loukkaantua. Raja-arvona riskille loukkaantua käytämme 23. Tämän voi soveltaa myös yksittäiseen testiin, jossa pisteytys on esim. 1–5.
Yllä olevasta kuvasta näkee (hypoteettinen esimerkki), että pisteytämme urheilijat ja kuinka monta prosenttia sai mitäkin pisteitä seulonnan perusteella. Sanotaan, että kaikki alle 23 pistettä olisi testin mukaan riskissä loukkaantua. Mutta emme anna kenellekään ryhmässä mitään harjoitusohjelmaa vaan vain seuraamme tietyn aikaa, kuka loukkaantuu ja kuka ei.
Alapuolella olevaa kuvaa katsoessa saisimme lopputulokseksi, että koko ryhmästä jokaisesta pistemäärästä on loukkaantuneita (punaiset) tietty prosentuaalinen osuus. Vihreät kuvastavat, ketkä eivät loukkaantuneet tietyssä pistemäärässä.
Alla olevasta kuvasta näet selkeämmin, että pisterajan alapuolella on loukkaantuneita, mutta myös terveitä. Samoin pisterajan yläpuolelle jää loukkaantuneita ja terveitä.
Mitä jos siirrämme pisterajaa alaspäin (kuva alla)?
Auttaisiko rajan nostaminen asiaa (kuva alla)?
Mihin vedämme rajan? Käytännössä mihin rajan vedämmekään tulos on ”melkein aina 50-50” Jos nostamme rajan ylös, miksi ei sitten kannattaisi tehdä harjoitusohjelmaa suoraan koko ryhmälle? Eli ohjelmasta hyötyisi mahdollisimman moni urheilija, koska riskitekijöiden määritteleminen ennustamaan tulevaisuutta on melkein sama kuin heittäisi kolikkoa.
Tilastollisesti merkitseviä tuloksia voi saada raja-arvoa ja punaisia palkkeja siirtelemällä, mutta silti osa tulevista loukkaantumisista jää testin mukaan todennäköisesti huomaamatta. Eli ne urheilijat, jotka eivät seulontatestin mukaan olisi riskiryhmässä, kannattaisi hyvin todennäköisesti tehdä loukkaantumisen ennaltaehkäisyyn tehtäviä harjoitteita.
Yhteenvetoa
Yhteenvetona voisi sanoa, että loukkaantuminen on usein monimuotoinen, yksilöllinen, yksittäinen tai sattumanvarainen tapahtuma, johon voi vaikuttaa monet tekijät. Yksinkertaisesti sanottuna niitä vain tapahtuu. Tietynalaisella harjoittelulla voidaan tutkitusti vähentää spesifejä vammoja, mutta miksi käyttää aikaa seulontaan, jos niiden perusteella johtopäätösten tekeminen saattaa olla kuin heittäisi kruunaa ja klaavaa? Ennaltaehkäisevä harjoittelu on vaivatonta eikä vie paljoa aikaa. Voisiko niistä olla hyötyä kaikille esim. alkulämmittelyssä?
Loukkaantumisten ennaltaehkäisevät ohjelmat tulisi suunnata korkean riskin ryhmille, eikä yksilöille, koska yksilöiden seulonta tulevaisuuden ennustamiseksi on yllä olevin perustein kovin hankalaa. Eli jos esimerkiksi jalkapallossa on riski ristisidevammoille, tämän ajatuksen mukaan ennaltaehkäiseviä harjoitteita tulisi tehdä koko ryhmän, eikä yksilöllisestä erottelemisesta olisi niinkään hyötyä.
Onko testaus tai seulonta yleisesti turhaa?
Riippuu täysin siitä, mitä haluaa. Testit ovat hyvä tapa kartoittaa urheilijan lähtötaso ihmisenä, urheilijana, lääkitykset, ravintotottumukset, kunto-ominaisuudet jne. ja mahdollisesti verrata harjoittelun tuloksia, esim. nopeus, voima, kestävyys lääkityksen tai lisäravinteiden vaikutus, vuorokausirytmit ja niin edelleen.
Esimerkiksi, jos tunnistat tietynlaiset ongelmat tai asiat, joiden kehittämisestä urheilija saattaisi hyötyä, esim. ponnistaminen, jalkojen voima, kestävyys, liikkeen taloudellisuus tms, voit vertailla myöhemmin tuloksia lähtötasoon.
Eli seulonta tai testaaminen on hyvä työkalu optimoimaan urheilijan terveys, mutta pitäisi tietää, miksi sitä tekee ja onko kyseisellä testillä kykyä ennustaa tulevaa, jos tavoitteena on loukkaantumisten ennaltaehkäisy. Eli testi voi paljastaa nykytilan, mutta hyvin todennäköisesti ei ennusta tulevaisuutta.
Lopuksi
Tämän tekstin tarkoitus on antaa ajatuksia siitä, kuinka meidän tulisi säilyttää kriittisyys omaa työtämme kohtaan. Tarkoitukseni ei ole arvioida tai kritisoida ketään yksittäistä testiä tekevää henkilöä tai yksittäistä testiä tai seulontoja. Omassa työssäni pyrkisin vain rehellisesti selvittämään ja miettimään, millä perusteella testejä tekisin ja onko kyseinen testi pätevä ja riittävän tutkittu ennustamaan yksittäisen urheilijan terveydentilaa tai riskiä loukkaantua.
Tämän lähdetiedon mukaan ajatus olisi, että parempi suunnata harjoitteet korkean riskin ryhmille sen sijaan kuin yrittää ennustaa korkeassa riskissä olevien urheilijoiden tilaa. Ennaltaehkäiseviä harjoitteiden tekemisessä on vain vähän vaivaa suhteessa esimerkiksi siihen, että järjestämme testit ja teemme niistä jotain johtopäätöksiä. Tämän vuoksi suosittelisin vahvasti selvittämään mitä, miten ja miksi jotain seulontaa tai testejä tehdään.
Urheilijoilla kyse on kuitenkin suhteessa käytettävään aikaan ja urheilijan kehitykseen. Mitkä asiat ovat urheilijalla hyödyllisiä, mitkä hyödyttömiä ja jostakin voi olla jopa haittaa. Pahimmassa tapauksessa saatamme jopa rajoittaa sellaisen urheilijan harjoittelua, joka todella hyötyisi loukkaantumisten ennaltaehkäisevästä harjoittelusta joko niin, että hän pysyisi terveenä tai hän saisi siitä hyötyä lajissa esim. voimaominaisuuksien tai liikkeen taloudellisuuden parantumisena.
Mikäli aihe kiinnostaa enemmän, voisit saada lisää vastauksia tai tarkennuksia alla olevista lähteistä.
Lähteet:
Roald Bahr 2016: Why screening tests to predict injury do not work—and probably never will…: a critical review: Käytetty lähteenä syyskuussa 2020: https://bjsm.bmj.com/content/50/13/776
Professor Roald Bahr, Head of ASPREV - Aspetar 2017: Why screening to predict injury doesn’t work and probably never will: youtube-luentovideo.
https://www.youtube.com/watch?v=y0HroNZWmT8 . Käytetty lähteenä syyskuussa 2020.
Romana Brunner1, Bernd Friesenbichler1, Nicola C Casartelli1,2, Mario Bizzini1, Nicola A Maffiuletti1, Karin Niedermann 2019: Effectiveness of multicomponent lower extremity injury prevention programmes in team-sport athletes: an umbrella review. Käytetty lähteenä syyskuussa 2020.
Blogia muokattu 16.9.2020
"Urheilussa tulee loukkaantumisia, se on vain fakta. Lisäksi mikäli joka kehonosalle tehdään seulonnan mukaan erilaisia ennaltaehkäiseviä harjoitteita, niihin saa menemään useita tunteja viikossa. Voisiko ajan käyttää paremmin esimerkiksi joukkueen kanssa?" Koko kappale poistettu.
"Yleisesti erilaisilla testeillä pyritään arvioimaan mm. liikkuvuutta, voimaa, lantion- ja keskivartalon hallintaa, polvien linjausten tarkkailua ja niin edelleen. Ehkä kaikille tutuin on polvien linjausten tarkkailu. Tässä katsauksessa loukkaantumisten ennustamista seulonnalla tarkasteltiin mm. seuraavilla testeillä: Functional Movement Screen, Drop Jump Test, takareisien eksentrisen voiman testaaminen ja olkapään liikkuvuustesti jne. On hyvä huomioida, ettei katsaus ota kantaa siihen, onko testien tekemisestä jokin muu hyöty tai niiden mahdolliseen alkuperäiseen tarkoitukseen."
Muokattu selkeämmäksi, että kyseiset testit olivat katsauksen tarkastelussa loukkaantumisten ennaltaehkäisyn näkökulmasta, eikä luennossa oteta kantaa muuten testien hyödyllisyyteen tai alkuperäiseen kehitysideaan.
"Jokainen valmentaja haluaa välttää loukkaantumiset joukkueessaan. Ajan saatossa onkin kehitelty erilaisia testejä kartoittamaan nykytilaa tai ennustamaan urheilijan riskiä loukkaantua. Ovatko testit ovat pääsääntöisesti urheilijan, valmentajan ja seuran resurssien hukkaamista? Monet menetelmät ja seulontatestit, ellei kaikki, ovat loukkaantumisten ennustamisessa luotettavuudeltaan mahdollisesti samaa tasoa kuin kolikonheitossa." Muokattu selkeämmäksi, että testejä on kehitelty kartoittamaan nykytilaa tai ennustamaan loukkaantumisia. Aikaisemmassa versiossa luki vain loukkaantumisten ennaltaehkäisyyn.
"Vaikka esimerkiksi lähteen kriittisessä katsauksessa mainitut testit eivät ole luotettavia ennustamaan loukkaantumista, ovatko testit sitten täysin turhia? Ennen kuin menemme testien hyödyllisyyten, tarkastellaan muutamia asioita loukkaantumisten ennustamisen näkökulmasta." Muokattu selkeämmäksi, että lähteessä kyseisiä testejä ei ole luokiteltu luotettaviksi ennustamaan loukkaantumisia, mutta ei niiden hyödyllisyyttä nykytilan kartoitattamiseen ei oteta katsauksessa minkäänlaista kantaa.
"Teksti perustuu pääsääntöisesti professori Roald Bahrin (Head of the Aspetar Sports Injury and Illness Prevention Programme at Aspetar) kriittiseen katsaukseen urheilijoiden seulontatesteistä loukkaantumisten ennakoinnissa." Lisätty. Otsikkoa muokattu lyhyemmäksi 10.3.2021.
Comments