Osa 1. Urheilijan loukkaantuminen – sosiaalinen eristäminen voi olla kivunomainen kokemus

Päivitetty: 26. maalisk. 2021




Olen ollut aina urheilijan terveyden puolestapuhuja. Tämän vuoksi olen äärimmäisen tarkka kokonaiskuormituksesta: lajiharjoitteista, oheisharjoittelusta ja fyysisistä lisäharjoituksista, levosta ja palautumismenetelmistä.


Lisäksi koko fyysinen valmennukseni perustuu siihen, että tavoitellaan ensin terveenä pysymistä ja sitten kehitetään ominaisuuksia. Terveenä voi harjoitella enemmän ja miettiä miten terveet harjoituspäivänsä käyttää. Jokainen harjoituspäivä uralla on tärkeä.


Korkeatehoista tai -määräistä fyysistä harjoittelua ei pidä myöskään pelätä loukkaantumisen vuoksi. Riittävän hyvät fyysiset ominaisuudet suojaavat loukkaantumisilta. Hyvällä kokonaisuudella, suunnittelulla ja toteutuksella voidaan vähentää todennäköisyyttä tiettyihin vammoihin ja on helpompi puuttua syy-seuraussuhteisiin.



Joukkueurheilu on elämä pienoiskoossa


Monella urheilijalla lajin harrastaminen on alkanut jo pienenä lapsena. Lapsi ja nuori laittaa kaiken vapaa-aikansa rakastamaansa harrastukseen. Parhaimmillaan siitä syntyy lajirakkaus. Toteutuneissa unelmissa harrastus on edennyt aina pääsarjatasolle amatöörinä, puoliammattilaisena tai ammattilaisena.


Urheilijalle jokainen kausi on oma tarinansa, ja joukkueurheilussa se on yhteisön kasvutarina. Jokaiselle kaudelle syntyy omanlaisensa juoni: vitsit, sanomiset, käyttäytymismallit ja toimintatavat. Uusia ihmisiä, ihmissuhteita ja kokemuksia sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tarinaan kuuluu parhaassa tapauksessa kaikki draaman kaaret opettavaisena, katkerana, voitokkaana tai onnistuneena ja niin edelleen. Arki on monesti työtä ja kun työ on tehty, tehdään lisää töitä. Draaman kaarta ja työmäärää on hieno muistella kauden jälkeen.

Urheilu tuo merkityksen jokaiselle päivälle


Joukkueurheilussa ihminen kokee vahvaa kuuluvuutta. Eikä ole varmastikaan liioiteltua sanoa, että ihmisen urheilijakuva itsestään on hyvin vahva osa hänen identiteettiään. Joukkueessa on samanhenkistä porukkaa, joilla on samansuuntaisia tavoitteita ja ajatuksia. Joukkueurheilussa voi toimia sellaistenkin ihmisten kanssa, joiden seurassa tuskin tulisi muuten elämässään olemaan tai edes toimeen.

Joukkueeseen kuuluminen tuo merkityksen elämälle, osittain tai kokonaan. Se ei ole koko elämä, mutta se on iso osa elämää. Koko vuoden suunnitelma on valmiina. Käytännössä se näkyy arkisissa asioissa, esimerkiksi kuinka nukkua, miksi herätä aamulla, mitä syödä, miten valmistaa oma ajattelu ja mieli. Kaikki tämä sen vuoksi, että olisi mahdollisimman hyvä urheilija ja erinomainen päivän harjoituksissa.


Ihanteellisessa tilanteessa urheilija kokee kuuluvuuden lisäksi hyvin vahvaa kompetenssia ja autonomiaa osaamisestaan. Hänellä on paikka, jossa hänen kyvyillään ja toiminnallaan on iso merkitys. On myös urheilijoita, jotka kamppailevat tämän asian kanssa. Esimerkiksi vähäiselle peliajalle jäänyt urheilija saattaa kokea olevansa vähemmän merkityksellinen. Toisaalta hän voi kokea osaamista ja autonomiaa esimerkiksi oman roolinsa kautta vaikkei yksittäisellä kaudella paljoa peliaikaa tulisikaan. Parhaassa tapauksessa kaikilla, peliajasta riippumatta, on vahva kuuluvuuden kokemus. Kuuluvuus ja ryhmässä toimiminen on urheilussa monelle hyvin merkityksellinen asia tiedostaen tai tiedostamatta.



Ihminen tutustuu itseensä urheilijan uran matkan aikana


Lapsena ja nuorena tutustutaan kehoon ja sen mahdollisuuksiin. Aikuisena katsotaan, mikä on oman kehon maksimaalinen toimintakapasiteetti. Samaan aikaan opitaan tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja elämään elämää ryhmässä. Lyhyesti sanottuna urheilijan identiteetti, elämäntapa ja kuva itsestä ihmisenä voimistuu vuosi toisensa jälkeen eri ryhmissä.


Urheilijalle muodostuu hyvin vahva kuva itsestään eri ympäristöissä: kuka minä olen, millainen minä olen, miten reagoin vastoinkäymisiin ja onnistumisiin. Urheilu opettaa ihmistä toimimaan elämän vaikeissa asioissa, kuin myös onnistumisissa ja unelmien toteuttamisessa. Niin kuin aikaisemmin mainitsin, vahva yhteisö ja erilaiset joukkueet ovat iso osa elämää, mutta ei koko elämä, eikä koko identiteetti. Urheilu on iso osa tätä minää, mutta ei kokonaan. Jossain taustalla on se minä, joka tulee elämään koko elämän, myös ilman urheilua.


Miten urheilijan elämä muuttuu loukkaantumisen seurauksena? Mitä tunteita ja ajatuksia urheilija kokee sosiaalisen eristäytymisen seurauksena? Asiaa on tutkittu paljon. Suosittelen jatkamaan lukemista toiseen osaan: Osa 2. Urheilijan loukkaantuminen – sosiaalinen eristäminen voi olla kivunomainen kokemus .




Olen toiminut valmentajana toistakymmentä vuotta ja huippu-urheilijoiden valmentajana sekä fysioterapeuttina yli 10 vuotta. Hektisen urheilumaailman jälkeen olen ollut kiinnostunut tuomaan urheilumaailman oppeja valmennuksessa kuin fysioterapiassa tavallisten kuntoilijoiden tietoisuuteen. Etusivulta pääset tutustumaan lisää toimintatapoihini.


Fysioterapian vastaanottoon voit tutustua täältä.


-Luciano Posillipo-


Fysioterapeutti AMK

Urheilufysioterapeutti

Ammattivalmentaja

Koulutettu hieroja

UEFA A-lisenssi





Tarvitsetko fysioterapeuttia? Varaa aika tästä. Kyselyt ja tiedustelut täältä

275 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki