Tarinani

KN0A4429.jpg

Aloitin valmentaminsen vuonna 1999 HJK-Kannelmäen juniorijalkapallojoukkueessa. Heti ensimmäisestä harjoituksesta alkaen minua kiinnosti harjoittelun laatu, yhteisöllisyys sekä miten valmennettavat saa sitoutettua liikuntaan tai urheiluun.

 

Tästä alkoi tutkimus- ja opiskelumatka fyysiseen valmentamiseen, psykologiaan, ryhmädynamiikkaan, johtamiseen, pedagogiikkaa, metodologiaan sekä erilaisiin valmennustyyleihin.

Tieni kulki HJK kaupunginosajoukkueesta Atlantis, IF Gnistan, FC Jokerit, AC Alliannsi ja FC Hongan kautta tähän pisteeseen.

Urheilumaailma opetti yrittäjyydestä ja toisin päin. Kukaan ei tule ovelta hakemaan vaan tiedon ja osaamisen eteen on tehtävä töitä päivittäin.

Opin millaista on toimiajunioriruheilussa sekä aikuisten kilpajoukkueissa. Viimeisin kosketukseni joukkue-urheiluun oli FC Hongan naisten päävalmentajana neljän vuoden ajan. Onnekseni näin koko kentän ja kirjon mitä jalkapallo voi Suomessa olla.

Sosiaali- ja terveys- sekä liikunta-alalta

olen saanut arvokasta oppia hienojen kollegoiden ympäröimänä Elixia Alexiumissa, SelkäCenterissä ja nykyisessä mahtavassa työympäristössäni SelkäCenter Fysios Oy:ssä.  

Oppia olen saanut erilaisista koulutuksista ja kollegoilta. Lisäksi olen valmennuspuolella ollut aktiivisesti yhteydessä kansainvälisestikin eri alojen huippulaadukkaisiin osaajiin.

Tärkein oppini alan huipuilta, fysioterapiassa ja valmennuksessa:  mikäli haluaa jatkuvasti kehittyä, on säilytettävä valtava kriittisyys omia ja vallitsevia toimintapoja kohtaan, uteliaisuus uuteen, intohimo ja nöyryys. On kuljettava omaa tietä. 

Omat arvoni yrittäjänä

 

Kollegoilta ja useiden alojen huipuilta olen oppinut avoimuutta ja ymmärtänyt, että tiedon jakaminen hyödyttää meitä kaikkia. Luotettavuus on yksi tärkeimmistä asioista joukkueurheilussa.

Näitä samoja arvoja ja periaatteita noudatan omassa yriksessäni: avoimuus, luotettavuus, oman työn kriittisyys ja sitä kautta rehellisyys asiakkaille.