Osa 2. Urheilijan loukkaantuminen – sosiaalinen eristäminen voi olla kivunomainen kokemus

Päivitetty: 22. maalisk. 2021



Sosiaalinen eristäminen tai sosiaalisten kontaktien väheneminen näkyy aktiivisuutena samoilla aivoalueilla kuin fyysinen kipu. Näin ollen "sosiaalisella kivulla" ja fyysisellä kivulla on yhtäläisyyksiä.



Loukkaantuminen on muutakin kuin fyysinen loukkaantuminen


Urheilijan poissaolon harjoituksista fyysisen terveyden vuoksi voi aiheuttaa mikä vain urheilun estävä kipu, kudoksen vaurioituminen tai sairaus. Jalkapallossa pidempiaikaisen kuntoutuksen aiheuttaa monesti polven kudosten vamma: esimerkiksi polven ristisiteen totaalirepeäminen, nivelkierukan repeäminen tai rustovaurio. Ottelukauden aikana lihasvammankin kuuden tai kahdeksan viikon kuntoutus tuntuu pitkältä.


Kun urheilijalla repeää ristiside, kierukka tai rikkoituu rusto, hänellä repeää hyvin konkreettisesti myös suhde omaan yhteisölliseen arkeensa: urheiluun muun yhteisön kanssa. Vaikka urheilija olisi mukana harjoituksissa kuntouttamassa polveaan, tilanne on kuuluvuuden, kompetenssin tai merkityksellisyyden kokemisen kannalta hyvin erilainen kuin harjoitella yhteisön kanssa. Eli olla mukana niissä vitseissä, jutuissa, voittojen ja tappioiden aiheuttamissa keskusteluissa, jotka viikon ja edelleen kauden aikana muodostavat joukkueen tarinan.



Loukkaantuminen on urheilijalle raskas tapahtuma, olisi erikoista jos näin ei olisi


Oman kokemukseni mukaan urheilukulttuuriin on yleisesti kuulunut jaksaminen ja periksiantamattomuus, eikä vaikeista asioista ole niinkään puhuttu. Loukkaantumisia tulee, ne ovat osa urheilua. Niiden aiheuttamat vaikeat asiat urheilijan elämässä ovat olleet ikään kuin tabu, joiden esilleottaminen saatetaan kuitata lauseella kuuluu ammattiin tai kuuluu asiaan.


Urheilijan elämässä loukkaantuminen tai yhteisöstä eristäminen voi olla iso muutos. Kaikki muuttuu. Hän saattaa reagoida erilailla elämäntilanteisiin kuin ennen, esimerkiksi olla itkuinen tai ahdistunut sellaisistakin asioista, joista normaalisti ei olisi. Hänelle voi tulla unihäiriöitä, ahdistusta, huolia, pelkoja tai yleisiä masennuksen oireita.



Prosessi on jokaiselle erilainen


Loukkaantumisen jälkeen osa saattaa tuntea vihaa loukkaantumisen aiheuttanutta tilannetta tai urheilijaa kohtaan. Urheilija voi tuntea vihaa itseään kohtaan tai syyllistää itseään. Mutta samoin tilanteessa ollut toinen urheilija voi kokea kovaakin syyllisyyttä siitä, että hänen vuoksiin toinen urheilija loukkaantui.


Molemmilla urheilijoilla voi liikkua ajatuksissa samat kysymykset, esimerkiksi miksi piti pelata noin? Miksi potkaisin palloa vaikka huomasin, että nyt asento on huono? Miksi menin siihen tilanteeseen vaikka en yleensä pelaa noin? Olinko voinut olla pelaamatta tilannetta?


Loukkaantuneen urheilijan elämään voi saapuua epävarmuus, katkeruus, epäoikeudenmukaisuuden kokemus tai jossittelu. Olenko tehnyt kaiken niin kuin piti? Olinko kuitenkin liian väysynyt kun menin harjoituksiin. Rehdissä kaksinkamppailutilanteessa katkennut polven ristiside voi tuntua kohtuuttomalta ja epäoikeudenmukaiselta lopputulokselta. Katkeruutta aiheuttaa tilanteet, jossa epäurheilijamaisesti pelannut vastustaja aiheuttaa pitkäaikaisen loukkaantumisen tai pahimmassa tapauksessa urheilijan ura loppuu. Miksi tämä tapahtui? Miksi minä en saa jatkaa ja hän saa?




Loukkaantumisen vaikutus yhtöisöllisyyden kokemiseen


Fyysisen loukkaantumisen lisäksi tapahtuma vaikuttaa koko urheilijan yhteisössä olevaan identiteettiin ja kuvaan itsestä. Kaikki muuttuu erilaiseksi: suhde omiin joukkuekavereihin, suhde valmentajaan, suhde omaan arkeen. Merkitykset muuttuvat: miksi herään aamulla, miksi syön ja niin edelleen?


Kun itse loukkaantumisen aiheuttanut tilanne on prosessoitu, uudet kysymykset täyttävät ajatukset: Olenko loukkaantumisen jälkeen sama pelaaja kuin aikaisemmin? Olenko yhtä nopea, taitava ja meneekö kuntoutus hyvin? Miten valmentaja suhtautuu minuun loukkaantumisen jälkeen? Miten joukkuekaverini suhtautuvat minuun? Olenko yhtä arvostettu urheilijana ja ihmisenä kuin aikaisemmin? Olenko yhtä tärkeä kuin aikaisemmin? Tai onko minulla enää mitään roolia koko joukkueessa?

Kuntoutus on ihmisen kuntoutusta ja prosessi oman identiteetin kanssa


Olen itse toiminut joukkueurheilussa päävalmentajana ja fysioterapeuttina. Välillä tein näitä yhtä aikaa. Fysioterapeuttina näin miten urheilijan arki ja mieli muuttuu loukkaantumisen jälkeen. Osa puhuu loukkaantumisiin liittyvistä raskaista ajatuksista ja tuntemuksista hyvin avoimesti, toiset sanovat kaiken olevan hyvin ja osa ei puhu mitään. Fysioterapeuttina tiesin miten mieli muuttuu ja roolini on tukea urheilijaa. Valmentajalle näistä ei juurikaan puhuta. Ei niiden käsittely varsinaisesti suoraan valmentajan tehtäviin kuulukaan.


Kuntoutuksessa täytyy kuntouttaa ihmistä, ei vain polvea tai lihasta. Prosessissa tulee huomioida kokonaisuus. Miten harjoittelemme ajattelemaan hyödyllisesti, miten kuntoutamme loukkaantunutta kehon osaa ja ennen kaikkea miten kuntoutamme urheilijaa tässä kokonaisvaltaisessa kehon ja mielen prosessissa? Kuntoutus on prosessi oman identiteetin kanssa. Kaikkiin epävarmuuden, jossittelun ynnä muihin kysymyksiin tulee vastaus, mutta kyse on siitä mikä on olennaista juuri sillä hetkellä. Mihin asioihin voidaan vaikuttaa ja mihin ei? Ja miten voimme hyödyntää tämän tilanteen niin, että siitä on urheilijan uralla ja elämässä hyötyä?


Itse haluan ajatella, että mitä sellaisia ajattelutaitoja tai fyysisiä ominaisuuksia voidaan kehittää, mitä ei muuten normaalin arjen keskellä pystyttäisi? Miten me voimme yhdessä kehittää sellaisen kokonaisuuden, että urheilijan on mahdollisimman helppo palata lajin pariin? Miten voimme tehdä pelon, epävarmuuden, ahdistuksen tai kriisin keskellä hyödyllisiä asioita? Miten terapeutti ja urheilija voi yhdessä tehdä epävarmoista tulevaisuuden kysymyksistä tavoitteita ja tavoitteista totta? Se on varmaa, että urheilijan oma ajattelu ja harjoittelu on erilaista loukkaantumisen jälkeen, mutta millaista, sen voi jokainen itse kuntoutuksessa päättää.



Video kuntoutusprosessista hoitopöydältä kentälle youtube-kanavalla.


Olen toiminut valmentajana toistakymmentä vuotta ja huippu-urheilijoiden valmentajana sekä fysioterapeuttina yli 10 vuotta. Hektisen urheilumaailman jälkeen olen ollut kiinnostunut tuomaan urheilumaailman oppeja valmennuksessa kuin fysioterapiassa tavallisten kuntoilijoiden tietoisuuteen. Etusivulta pääset tutustumaan lisää toimintatapoihini.


Fysioterapian vastaanottoon voit tutustua täältä.

-Luciano Posillipo-


Fysioterapeutti AMK

Urheilufysioterapeutti

Ammattivalmentaja

Koulutettu hieroja

UEFA A-lisenssi

177 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki