top of page

Nopeustreeni juoksijalle? Kannattaako käyttää aikaa?

Päivitetty: 25. syysk. 2022


Olisitko paljon parempi juoksija, mikäli olisit treenannut nopeutta? Olisit tehnyt aikaisemmin ne ennätykset, joiden eteen treenaat? Tämän tekstin jälkeen tulet toivottavasti saamaan uusia ajatuksia siitä, kannattaisiko sinunkin kokeilla nopeustreeniä.


Olen sisällyttänyt pitkään juoksijoiden fyysiseen harjoitteluun nopeusharjoittelua. Koska tämä on työni, aika ajoin mietin myös omaa tapaani toimia: päivitän tietojani, luen tutkimuksia sekä keskustelen paljon kollegoitteni kanssa. Olenko edes toiminut järkevästi?

Mikäli haluat katsoa videoni aiheesta, pienine vinkkeineen liikkeistä, klikkaa alla olevaa videota.



Henkilökohtaisesti olen mieltynyt kolmeen asiaan nopeusharjoittelussani.

1. Saan vetotreeneihin paljon lisää potkua. Vedot tuntuvat menevän paremmin sekä juoksun taloudellisuuden osalta paljon rennommin.


2. Hermostoni ja lihaksistoni saa monipuolista ja tavallisesta juoksusta poikkeavaa ärsykettä. Kerron myöhemmin mitä.


3. Kun juoksen paljon, kestävyyskuntoni kasvaa. Nopeusharjoittelun ansiosta pystyn hyödyntämään kestävyyttäni paremmin muissakin lajeissa, esimerkiksi palloilulajeissa.


Miten sinun lenkeilläsi?


Mieti hetki peruslenkkiäsi ja sitä, millä vauhdilla juokset. Entä millä vauhdilla juokset vetoja? Onko vetotreenisi vauhdiltaan nopein juoksu, mihin pääset? Mikäli on, keholle voi olla raskasta mennä nopeuden osalta ns. äärirajoille vedoissa. Nopeusharjoittelulla todennäköisesti voisit juosta rennommin vetoja. Tai siis optimoida kapasiteettisi juoksussa. Nopeampi juoksu antaa sinulle siis paljon mahdollisuuksia.


Miksi näin?


Nopeudessa on tärkeää tietynlainen lihasten rytminen yhteistyö. Eli kuinka nopeasti lihas pystyy supistumaan ja rentoutumaan rytmisesti muiden lihasten kanssa. Esimerkki: Kokeile vaikka laittamalla kätesi nyrkkiin ja päästä se täysin rennoksi. Sitten tee sama niin nopeasti kuin pystyt kahdenkymmenen sekunnin ajan. Miltä tuntuu? Rentoutuuko yläraajan tai kyynärvarren lihakset täysin lihassupistuksen välissä? Pysyikö rentous vai mitä tapahtui?

Nopeudessa on myös kyse siitä, että vertauskuvannollisesti puristat kätesi nyrkkiin mahdollisimman voimakkaasti eli saat paljon voimaa nopeasti irti per puristus. Sama pätee esim. reisiisi, pakaroihisi tai pohkeisiisi.


Mitäs mieltä siis olen?


Sen vuoksi henkilökohtaisesti suosin, ainakin mukavan vaihtelun ja rentouden vuoksi nopeusvetoja omissa treeneissäni sekä valmennuksessani ja tulen niitä jatkossakin toteuttamaan. Voisiko ilman nopeusharjoittelua pärjätä? Varmasti voi. Kysyisinkin sinulta, että millaisesta harjoittelusta pidät ja millainen harjoittelu kehollesi sekä mielellesi sopii? Ainakin sinuna kokeilisin nopeustreeniä. Mikäli se ei sovi sinulle, voit tietenkin jättää sen pois.


Tämän luettuasi, mitä sinä olet mieltä? Joko menet kokeilemaan?

Kommentoi alle tai YouTube-videota. Niin ja mikäli haluat tehdä selkeää ja nousujohteista nopeusharjoittelua – ole yhteydessä. Varmasti löydämme sinulle kaikin puolin sopivan paketin. Alustavasti voit tutustua niihin täältä.


Luciano Posillipo

Personal trainer

fysiikkavalmentaja

urheilufysioterapeutti.


163 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page